tiistai 5. huhtikuuta 2011

Ajatuksia kurssista ja projektista

Eilen tosiaan oli ryhmän tyttöjen kesken tapaaminen, jossa mietittiin tämän päivän esitystä ja käytiin muutenkin kurssia läpi. Ryhmäläisten aikataulujen takia kaikki materiaali piti saada valmiiksi tähän päivään mennessä ja nyt vain toivotaan, että kovin paljon lisähommia ei tulisi jälkikäteen :) Aika on mennyt tosi nopeasti ja niinkun Suvi aiemmin sanoikin, on innostusta kurssin suhteen riittänyt! Huomasin että omalla kohdalla vauhtiin pääseminen vähän kestää ja asioita pitää sulatella mutta loppujen lopuksi innostusta kyllä löytyy ja ideoita alkaa syntyä.

Menen aika samoilla linjoilla Suvin ja Jennyn kanssa, että parhaiten kurssilta on jäänyt ryhmätyön lisäksi mieleen oman osaamisen tuotteistaminen. Olen itse valmistumassa viimeistään kesällä, joten kaikenlaisista työelämätaidosta on tässä vaiheessa enemmän kuin hyötyä. Kurssilta on saanut hyviä ideoita ja näkökulmia siihen, kuinka tuoda esiin omat vahvuudet tai ylipäänsä tunnistaa nämä taidot. Vaikka oma opiskelu on kokonaisuudessaan ollut melko pitkälti kirjojen pänttäämistä, on siinä sivussa tullut huomaamatta opittua vaikka mitä! Ja nämä palveluliiketoiminnan kurssit ovat tuoneet hyvää vastapainoa ja opettaneet puolestaan sen, että osaan muutakin kuin lukea kirjoja ja sisäistää tietoa :)

Tässä vaiheessa ei varmaan tarvitse enää peitellä sitä, että osa lopullista kurssituotosta oli siis opiskelijoille suunnattu juliste, jossa stereotyyppisen hahmon kautta pyrittiin tuomaan esille ensivaikutelman tärkeyttä. Jos tätä olisi ehtinyt kehittää vielä pidemmälle, olisi voinut olla hauskaa tehdä tällaiset julisteet myös meistä itsestämme. Näihin julisteisiin olisimme sitten voineet yhdessä miettiä kunkin ryhmäläisen vahvuuksia ja osaamisia. Olisi ollut mukava kuulla myös muiden mielipiteitä omasta osaamisesta! Ehkäpä joku toinen kerta :)

Toivon siis todella, että tästä kurssista olisi konkreettisesti hyötyä tulevaisuudessa. Kun kerroin tästä kurssista ystävälleni, hän sanoi että tuollainen kurssi pitäisi olla kaikilla yliopistossa opiskelevilla ja olen kyllä samaa mieltä. Vaikka kovin syvällisesti asioihin ei ehdittykään kurssilla paneutua laajan aihealueen ja aikataulun vuoksi, sain ainakin itse paljon ajateltavaa ja kehitysideoita omaan työnhakuun ja osaamiseen. Huomasin että yliopistossa opiskeleva osaa oikeasti vaikka mitä, mutta ei vain ehkä itse tiedä näitä asioita osaavansa.

-Sari

Loppusuora häämöttää...

Kurssi on tosiaan loppusuoralla ja huomenna esitetään tuotoksemme..Olen todella tyytyväinen ja meidän ryhmä on ollut todella mahtava! Täytyy sanoa vielä kerran, että tämä on ollut yliopistohistoriani mukavin kurssi ja myös todella hyödyllinen. Mieleeni on myös jäänyt erityisesti luento oman osaamisen tuotteistamisesta. Sieltä sai paljon vinkkejä ja uusia ajatuksia!

Olen ollut todella huono ajattelemaan luovasti ja oli erittäin mielenkiintoista heittäytyä mukaan tavallisuudesta poikkeavaan ryhmätyöhön. Toivonkin, että tästä olisi ollut apua ja pystyisin tulevaisuudessa käyttämään enemmän luovaa ajattelua.

Huonoja puolia on vaikea sanoa kurssista. Vaikka aikataulu oli tiukka niin saatiinpa ainakin tehokkaasti tehtyä työtä ja se ei jäänyt roikkumaan. Iso kiitos vielä ryhmäläisille, oltiin hyvä tiimi! :)

Jenny

Loppusuoralla ollaan...

Tähän on tultu... Kurssityöt ovat valmiina ja odottavat kärsimättöminä niiden huomista esittämistä. Vähän on jopa haikea olo, kun kurssi alkaa olla lopuillaan. Se nimittäin todella ylitti odotukseni. Vaikka töitä on paiskittu välillä aamusta iltaan, hauskuus ei ole kadonnut hetkeksikään. Tiimimme on ollut loistava!

Kurssin lopulla tulee aina mietittyä mikä on ollut parasta ja mitä sen sijaan on jäänyt hampaankoloon. Omasta mielestäni parasta kurssin teemoista on ehdottomasti ollut oman osaamisen tuotteistaminen. Luennoista mielenkiintoisin oli kiistatta henkilöbrändäyksen luento, jolta saimme myös hyviä eväitä työnhakutilanteisiin ja työelämään yleensä. Huonoja puolia kurssista on vaikea löytää.. Toki vähän löysempi aikataulu olisi myös mahdollistanut lopputyön syvemmän toteutuksen, mutta toisaalta paineen alla ainakin minä toimin parhaiten ja olen joka tapauksessa erittäin tyytyväinen lopputulokseen.

Kurssi on ollut kertakaikkiaan mainio! Minun osaltani se on palveluliiketoiminta -kokonaisuuden viimeinen... Pian on siis aika lähteä toteuttamaan oppeja käytännössä! :)

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Haastatteluja ja ryhmätyöskentelyä

Opiskelijoiden haastattelut tehty ja tänään saatiin ensimmäinen yrityshaastattelukin videoitua! Paljon tuli hyviä mielipiteitä ja näkemyksiä kurssin toiminnasta ja kehitysideoitakin saatiin. Yrityksen puolelta kerrottiin esimerkiksi, että opiskelijoiden uudet näkökulmat olivat kurssin parasta antia. Projektiin käytettävää aikaa puolestaan toivottiin viime vuoden kokemuksella lisää. Muutaman viikon lisäaika olisi kuulemma ollut opiskelijoille tarpeen, jotta projekteihin oltaisiin pystytty paneutumaan paremmin.

Tänä vuonna taitaa olla vähän sama pulma mutta tästä tosin mainittiin jo kurssin alussa. Toisaalta tiivis aikataulu pitää ainakin ajatukset (suurinpiirtein) kasassa ja homman on pakko edetä. Mutta tuskin meidänkään työ ainakaan huonontuisi, jos vähän enemmän olisi aikaa :) Minun mielestä ryhmän kanssa ollaan kuitenkin saatu hyvin sovittua tapaamiset, haastattelut ja muut aikataulut, mikä on tietysti erittäin positiivista! Niinkun monista muistakin PLT-kursseista myös tästä jää ainakin käteen ryhmätyöskentelykokemusta, mitä oman oppiaineen piirissä saa valitettavan vähän. Eli tällainen opiskelu on enemmän kuin tervetullutta!

-Sari

torstai 24. maaliskuuta 2011

Lisää tilannekatsausta...

Kurssi on kyllä ehdottomasti ylittänyt odotukseni ja mielestäni ryhmätyön tekeminen on sujunut ihan hyvin. Eilinen päivä oli kyllä ihan mahtava, mutta siitä ei tosiaan vielä sen enempää paljastuksia :) On ollu kyllä tosi kiva tehdä enemmän luovaa työtä kuin, että kirjoittaisi perinteisiä raportteja jne. Tosi kiva, että ryhmästämme on löytynyt todella hyviä ideoita työn toteuttamiseen.

Ensi viikolla tosiaan tehdään haasattteluja lisää ja mahtava että saatiin niitä yrityksen edustajia kiinni. Itse yritän vielä saada sovituksi yhden opiskelija haastattelun...Tarkoitukseni on myös vähän miettiä niitä haastattelukysymyksiä ja faktatietoja..

Olen kyllä erittäin luottavaisin mielin tämän työn suhteen! :)

-Jenny

Tilannekatsaus

Viikot tosiaan etenee vauhdilla ja töiden esityspäivä lähenee uhkaavasti. Mutta kunhan alkuun päästiin niin ollaan ryhmän kanssa saatu lyhyessäkin ajassa paljon aikaan! Muutamia opiskelijoita on haastateltu ja pari tulee vielä lisää. Myös yritysten edustajia ollaan saatu haastateltavaksi ensi viikolle.

Eilen tosiaan oli vähän erilainen päivä projektin parissa ja saatiin tyttöjen kanssa pitkiä katseita Agoran käytävällä :) Ei kyllä välttämättä hyvässä mielessä... Mutta eilisen päivän lopputulokseen olen enemmän kun tyytyväinen, joten kyllä kannatti! Suvi ja Jesse ovat olleet täällä blogissa niin salaperäisiä tuon kuvauksen suhteen, että en taida minäkään uskaltaa tämän enempää paljastaa ettei tule sanomista :)

Itsellä olisi projektin suhteen lähipäivinä tiedossa haastattelukysymysten hiomista ja kurssin faktatietojen/käytänteiden kasaamista yhteen. Luottavaisella mielellä ollaan, että koko homma saataisiin pakettiin 6.4 mennessä!

-Sari

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Tositoimissa tosiaan...

Tänään oli tuotteistamisen täyteinen touhupäivä... Aamupäivä meni kameran molemmin puolin ja loppupäivä mulla onkin mennyt rattoisasti aikaisemmin mukana olleiden yrityskontaktien kalastelussa. Onneksi muutama haastattelu saatiin lyötyä lukkoonkin ja niiden tiimoilta kaikki on toteutusta vaille valmista... Mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eikö totta? ;)